Yleistä

Ensimmäinen itämainen pitkäkarva tuli Suomeen v 1990.

Itämainen pitkäkarva kehitettiin 70-luvulla ja se on puolipitkäkarvainen muunnos itämaisesta lyhytkarvasta. Fifesssa rotu sai sertifikaattioikeudet vuonna 1985. Entiseltä EMS-koodistoltaan se tunnetaan JAV:na, eli javaneesina.

 Ulkonäkö

Itämainen pitkäkarva on hoikka ja elegantti, mutta myös lihaksikas.  Jalat ovat sirot ja korkeat käpälät tiivit ja pienet. Häntä on pitkä ja hännässä on pitkä silkkinen karva.

Pää on kiilamainen, profiililinja on suora. Korvat ovat suuret ja avoimet jatkaen pään profiilinjoja kolmiomaista linjaa. Silmät ovat vihreät, mantelin muotoiset sekä vinosti sijoittuneet.

Turkki on silkkinen ja vartalon myötäinen. Karva on pidempi kaulurissa, pöksyissä sekä hännässä.

 Turkin värikirjo on laaja. Itämainen pitkäkarva voi olla sisarrotu itämaisen lyhytkarvan lailla:

 - yksivärinen, (kaneli, musta, suklaa, punainen, creme, beige, valkoinen, sininen tai lila)

 - tabbykuviollinen (klassinen tabby, tiikeri, täplikäs ja ticked),

 - kilpikonna,

edellämainitut hopealla tai ilman ja uusimpana ryhminä

 - valkolaikku (harlekiini,van tai bi-colour).

 - valkoinen yksivärinen voi standardista poiketen olla joko sinisilmäinen tai odd eye.

Luonne

Itämaisen lyhytkarvan lailla itämainen pitkäkarva on seurallinen, vilkas ja osallistuva perheenjäsen. Ääni ei itämaisperheestä lopu, vaan rodun edustajilla on tapana kommentoida kovaäänisestikkin päivän tapahtumia. Koska kyseessä on seurallinen ja osallistuva kissa, eivät itämaiset viihdy perheen ainoina kissoina, vaan ne ovat tyytyväisempiä kissakavereiden kanssa. Vaikka itämaiset ovat aktiivisia ja vilkkaita viihtyvät ne myös sylissä ja kiipeävätkin myös itse syliin ottamaan torkut, kun on rauhoittumisen aika.

 Terveys

Terveytensä puolesta itämainen pitkäkarva on sisarrotujensa lailla suhteellisen terve rotu ja rodulta tällä hetkellä tutkitaan tarkemmin vain PRA:ta eli verkkokalvon rappeumatautia.